Keskustelu Rouva Ingeborg Schaubergerin kanssa

Rouva Schauberger on Walterin, Viktor Schaubergerin pojan, leski. Hän asuu yhä perheen kodissa Bad Ischlissä, pohjoisessa Itävallassa. Jokaisella tapaamiskerrallamme hänellä oli päällään perinteiset itävaltalaiset vaatteet, hyvin istuva räätälöity jakku ja dirndl-hame. Vaikka hän on alle 150 senttiä pitkä, hänellä on vaikuttava ilmestys ja hän on hyvin älykäs. Hän puhuu jonkin verran englantia, paremmin kuin minä saksaa, joten keskustelumme käytiin enimmäkseen englanniksi. Hänellä oli kuitenkin huolenaiheenaan se, ettei hän osaisi ilmaista itseään hyvin käyttämällä englantia, joten seurassamme oli tapaamisillamme myös tulkki. Keskustelumme aikaan hän oli 89-vuotias.

Kiitos että suostuit puhumaan minulle muistikuvistasi Viktor Schaubergeristä.

- Goethe puhui todellisuuden ja runouden erosta. Suuri runo voi kummuta todellisuuden pienestä siemenkodasta, ytimestä. Haluan kertoa todellisesta Viktor Schaubergeristä sellaisena kuin minä hänet tunsin. Nykyään ei ole enää monta ihmistä elossa jotka tunsivat oikean Viktor Schaubergerin.

- Tunsin Viktorin vain lyhyen ajan, vuodesta 1952 siihen saakka kunnes hän kuoli vuonna 1958. En viettänyt paljoakaan aikaa Viktorin kanssa. Walter ja minä asuimme Bad Ischlissa, hän asui Linzissä.

- Hän oli yksi merkittävimpiä 1900-luvulla eläneitä ihmisiä. Mutta siihen aikaan kun opin tuntemaan hänet, hän oli hyvin pettynyt moniin asioihin. Mikään ei muuttunut hänen elämänsä aikana;. hänen ideansa kiehtoivat monia, mutta harvat ihmiset pystyivät toteuttamaan ne käytännössä.

Schauberger-perheellä on pitkä traditio työskentelystä metsissä. Tekeekö kukaan perheen jäsenistä enää työtä metsien parissa?

- Viktor oli viimeinen. Hän oli varttunut Linzin pohjoisosassa, alueella joka on alkuperäistä metsää vielä nytkin. Tämä on harvinaista Itävallassa näinä päivinä. Hän oli sotilaana neljä vuotta ensimmäisessä maailmansodassa. Hän taisteli Venäjällä, Italiassa, Serbiassa ja Ranskassa, ja haavoittui. Sodan jälkeen hän työskenteli luonnonvaraisissa metsissä vuoteen 1924, sen jälkeen hänen uransa metsänhoitajana päättyi. Tämän jälkeen hän rakensi tukki-kouruja (log-flume) (hänen ensimmäinen keksintönsä, joka toi hänet laajemman yleisön tietoisuuteen), hänet kutsuttiin työskentelemään Wieniin. Hän oli viimeinen perheestään joka työskenteli metsissä. Nykyään kukaan ei tee sellaista työtä. Enää ei metsästetä ja kukaan ei myöskään työskentele enää luonnonvaraisissa metsissä.

Mistä Walter ja Viktor puhuivat?

Walter sanoi "Auta luontoa, auta puita. Meillä on pakko olla paljon enemmän puita, enemmän metsiä. Metsien ensimmäisenä tehtävänä on tuottaa vettä. Mitä me voimme tehdä luonnon hyväksi, mitä me voimme tehdä puiden hyväksi, ja mitä voimme tehdä puustolle ja vedelle kokonaisuutena?" Tästä hän aina puhui.

Tämä oli merkittävän teollisuuskasvunaikaa, niin kutsuttua saksalaisen sodanjälkeisen talousihmeen aikaa. Kaiken piti olla suurempaa ja parempaa. Viktor ja Walter olivat sitä mieltä, ettei suurempi ja parempi ole aina hyvästä. He sanoivat, että meidän pitää katsoa sinne, mihin asiat keskittyvät, mikä on olennaisinta, mikä on tärkeintä kaikelle elämälle. Viktorille ja Walterille tämä oli tärkein asia. Kuinka he pystyisivät saamaan tämän idean viestitettyä niin, että ihmiset pystyisivät ymmärtämään sen.

Mistä Viktor puhui?

Viktor Schauberger sanoi aina, "Ajattele luontoa. Luonnolla on oltava paljon aikaa kasvua varten. Joten luonnolliset asiat eivät tapahdu heti."

Hän tapasi sanoa Walterille, "Nyt kaikki on kalliimpaa kuin vesi. Mutta sinä tulet vielä näkemään, seuraava sota käydään öljystä. Ja muustakin kuin öljystä, vedestä."

Hän sanoi aina, "Ettekö näe sitä? Ettekö te näe veden kiipeävän ylös puihin, 30 metriin tai korkeammalle? Maassa ei ole mitään pumppua! Luonto toimii hiljaa, ilman kuumuutta ja saasteita. Teollisuudessa on aina melua, kuumuutta ja saasteita."

Hän sanoi, että tavalla jolla teollinen yhteiskunta on rakennettu, olemme korviamme myöten ongelmissa, hukkumassa vaikeuksiin. Mitä me voimme tehdä saadaksemme ihmiskunnan takaisin oikealle tielle? Hän sanoi "Kuka puhuu veden puolesta? Entä maapallon?" Nykyään, asiat ovat hieman paremmalla tolalla kuin Viktorin ja Walterin aikoina. Aikamme ovat kääntymässä Viktor Schaubergerin ajattelun suuntaan.

Viktor halusi provosoida ihmisiä, saada heidät ajattelemaan. Hän tapasi sanoa insinööreille ja professoreille, "Ette te tiedä. Ette pysty edes kertomaan minulle miten yksi ruohonkorsi kasvaa. Ja jos ette pysty kertomaan minulle edes sitä, mitä te sitten pystytte kertomaan puista?" Sen jälkeen hän laittoi hattunsa päähänsä ja lähti.

Hän oli vaikuttava puhuja. Kun hän puhui, kaikki kuuntelivat häntä, ja ymmärsivät mitä hän tarkoitti. Mutta kun he menivät pois ja yrittivät muistaa kuulemiaan asioita, vaikutus heikkeni. He muistivat tunnetilan, eivät ymmärrystä. He eivät muistaneet mitä olivat ymmärtäneet kun olivat hänen luonaan. Oli kuin yhteys olisi katkaistu.

Hänellä oli ryhmä omistautuneita tukijoita, jotka rakastivat kuulla hänen puhuvan. Jälkikäteen, he sanoivat aina "Se oli loistavaa!". Mutta kun hän kysyi heiltä mitä he olivat ymmärtäneet, heidän leukansa loksahtivat alas ja he eivät pystyneet sanomaan mitään.

Appiukkoni oli kärsimätön mies. Joskus hän oli vihainen ja ahdistunut siitä, että hänen elämänsä oli liian lyhyt, jotta hän ehtisi tuoda julki kaikki ideansa ja koko visionsa. Hän sanoi "Etkö sinä pysty ymmärtämään minua?", kun katson taaksepäin, ymmärrän hänen olleen hyvin onneton. Hän puhui ja puhui ja puhui, ja kukaan ei tuntunut kuulevan tai ymmärtävän häntä. Oli kuin hän olisi puhunut ilmalle. Ja monet ihmiset kuuntelivat häntä haluten nopeita vastauksia. Viktorille ja Walterille, luonnon ymmärtäminen tuli ensiksi. Koneet tulivat paljon myöhemmin.

Viktorin elämäntehtävä oli puhua kaikille, saada ihmiset ajattelemaan. Hän tiesi, että hänen täytyi saada julkistettua näkemyksensä ennen kuolemaansa. Minusta tuntuu että kun opin tuntemaan hänet, hän pystyi jo kokemaan lähestyvän kuolemansa. Tämä vain lisäsi hänen kiireellisyydentunnettaan. Hänellä oli kovin selkeä näkemys siitä, mitä tarvittiin. Hänelle kaikki oli niin yksinkertaista. Siispä hän oli hyvin kärsimätön, kun ihmiset eivät kyenneet ymmärtämään.

Minusta tuntuu, että elämänsä loppua kohden hän rupesi epäröimään. Hän rupesi pohtimaan, josko oli saanut aikaiseksi yhtikäs mitään. Hänen ideansa olivat niin yksinkertaisia ja itsestään selviä hänelle, mutta kukaan muu ei tuntunut ymmärtävän niitä - kukaan muu ei tuntunut saavan niistä otetta.

Viktor Schaubergerin tragedia oli että hän ei pystynyt kommunikoimaan sitä, mikä oli niin kirkkaan selvää hänelle. Hän tiesi, etteivät ihmiset ymmärtäneet, mutta hän ei koskaan kysynyt josko syy olisi ollut hänessä. Kaikki muut olivat aina ongelmana, ymmärtämättömyys oli vastaanottajista kiinni.

Toisena ongelmana oli, ettei hän luottanut ihmisiin. Hän teki kaiken itse, koska hän ei pystynyt luottamaan siihen, että muut ihmiset osaisivat tehdä sen oikein. Luulen, että hän oli peloissaan ihmisten ottavan hänen ideansa ja käyttävän niitä väärin, joko tietämättömyyttään tai tarkoituksella. Hänen työnsä oli niin epätavallista, niin erikoista, että jotkut ihmiset luulivat sen olevan huijausta. Tämä ei auttanut asiaa millään tavalla.

Viktor ja Walter ajattelivat samoja asioita. Miksi he olivat kuitenkin eri mieltä?

Heillä oli sama ajatus, mutta isä sanoi "Pahoitteluni, tämä on minun ideani!". Hän oli usein vihainen Walterille. Isän ja pojan välillä oli paljon ongelmia. Viktor sanoi usein "Ole hiljaa, sinä et ymmärrä mitä minä tarkoitan!"

Viktorin ajatukset lähtivät intuitiosta. Hänen kolme vanhempaa veljeään kävivät akateemisen koulutuksen, ja heistä tuli arvovaltaisia, kunnioitettuja miehiä. Mutta Viktor ei luottanut akateemisesti opiskelleiden ihmisten ajatuskykyyn. Viktor uskoi että akateeminen koulutus tuhoaa ihmisen ajattelukyvyn. Akateeminen koulutus estää ihmisiä arvostamasta luonnon teitä ja tapoja.

Walter oli opiskellut insinööriksi teknisessä yliopistossa. Viktor ei ollut halukas jakamaan ideoitaan hänen kanssaan. Hän pelkäsi että Walter selittäisi hänen ideansa väärin, että hän sanoisi asioita mitä Viktor ei pystyisi hyväksymään.

Eräänä päivänä, isä tuli Ischliin. Keskustelimme. Sanoin, "Isä, asiat eivät ole niin. Walter tietää ja tuntee nämä asiat myös." Viktor kysyi minulta "Tuetko sinä Walteria?" Minä sanoin, "Kyllä, seison hänen tekojensa takana, ja tiedän että Walterilla on myös intuitiivinen ymmärrys luonnon työskentelytavoista." Viktor hyväksyi tämän haluttomasti, eikä sen jälkeen enää sanonut Walterille vastaan. He työskentelivät yhdessä hyvin loppuun saakka, Viktorin parin kolmen viimeisen elinvuoden aikana.

Lopussa Viktor sanoi Walterille, "Minusta tuntuu että on hyvä, että opiskelit akateemisesti. Sinä pystyt puhumaan akateemisille, insinööreille heidän omaa kieltään." Tämä koska kukaan ei pystynyt ymmärtämään Viktorin kieltä. He pääsivät sopuun, ja tämä teki Walterista todella onnellisen. Sen jälkeen hän oli tyynempi.

Walter arvosti isäänsä ja hänen ideoitaan. Walter käänsi isänsä ideat sellaiseen muotoon, että ihmiset pystyivät ymmärtämään ne. Walterilla oli myös voimakas intuitio. Hän oli sellainen mies, joka pystyi näkemään naisen olevan raskaana ennen kuin nainen itse tiesi! Hän pystyi yhdistämään kaksi maailmaa - hän oli intuitiivinen mutta myös akateemisesti oppinut. Myös Viktor yhdisti kaksi maailmaa, hänen oman isänsä vanhan tiedon, ja nykyisyyden. Viktor oli sata vuotta aikaansa edellä.

Ja sitten oli se Amerikan-episodi.

Me emme tiedä Amerikan-seikkailun täsmällistä taustaa. Kukaan ei tiedä täsmälleen, mitä tapahtui, ja monet ihmiset spekuloivat asiaa. Kaksi miestä, kaksi amerikkalaista tuli tänne 1958. He lupasivat Viktorille maat ja mannut. He sanoivat, "Mitä ikinä haluat, Viktor, saat. Voit ottaa kaiken mukaasi. Tule mukanamme Texasiin." Viktor ei ymmärtänyt yhtään englantia ja Walter puhui vain yksinkertaista englantia. Hän oli ainoastaan kiinnostunut matematiikan ja fysiikan kielestä. Mukana oli kääntäjä, saksalais-amerikkalainen (Saksassa asuva). Hän sanoi minulle "Ei sanaakaan. Älä puhu tästä kenellekään. Pidämme sinua silmällä."

Ensin he menivät New Yorkiin. Siellä oli virallinen tervetulotoimitus. "Mikä onni Amerikalle, mikä onni teille", he sanoivat. Kolme, tai neljä päivää vietettiin New Yorkissa, sitten heidät lennätettiin Dallasiin. Sieltä heidät ajettiin aavikolle. He saivan käyttöönsä bungalowin. Ja niinpä Viktor ja Walter kysyivät, "Milloin voimme aloittaa työskentelyn?" "Teillä pitää olla aikaa tottua alueeseen," he sanoivat. Mutta työtä ei ollut, eikä päämäärää. Walter ei tietänyt miksi he olivat siellä. Heillä oli aina sellainen olo, että heitä ohjailtiin.

Viktor tuli sairaaksi ja joutui sairaalaan. He tekivät kaiken mahdollisen, kaiken mitä hän halusi, ensiluokkaista hoitoa. Mutta kukaan Yhdysvalloista ei kertonut perheelle Itävallassa Viktorin olevan sairaana. Emme tienneet hänen sairaudestaan.

Hän halusi päästä takaisin kotiin. He sanoivat, "Jos haluat palata takaisin Eurooppaan, sinun täytyy allekirjoittaa tämä dokumentti." Hänen täytyi luvata olla puhumatta ideoistaan. Jos hän sai uusia ideoita, hänellä ei ollut lupa puhua kenellekään niistä. Ainoastaan amerikkalaisille. Hänet pakotettiin allekirjoittamaan tämä sopimus. Viisi päivää hänen paluunsa jälkeen, hän kuoli. Ennen kuolemaansa, hän aina sanoi "En voi sanoa mitään. He ovat vieneet sanani."

Viktorin kuoleman jälkeen eräs amerikkalainen tuli ja pyysi anteeksi Walterilta tavasta, jolla heitä oli kohdeltu. Mutta hän ei myöskään kyennyt selittämään, miksi se tapahtui. Myöhemmin, myös muita amerikkalaisia tuli, viisi tai kuusi, eri aikoina. He kaikki sanoivat "Teidän pitää antaa anteeksi kohtelu jonka osaksi jouduitte. Kaikki amerikkalaiset eivät ole yhtä pahoja." Mutta Walter ei pitänyt minkäänlaista yhteyttä amerikkalaisiin sen jälkeen.

Voisitko kertoa PKS:stä (Pythagoras-Kepler -koulu)?

Walter aloitti PKS:n. Hän tunsi elämäntyönsä olevan Viktorin järjestelmän perusteiden selittäminen. Walter tutki Keplerin ideoita intensiivisesti, ja huomasi yhtymäkohtia Viktorin intuitiivisen tiedon kanssa. Hän etsi matemaattista selitystä Viktorin järjestelmälle. Keplerin työ planeetoiden liikkeen kanssa oli hyvä lähtökohta.

Ja Pythagoras?

Pythagoras on melkein liian kaukana menneisyydessä, mutta se mitä hän oppi Egyptissä ollessaan on samalla aaltopituudella Viktorin ideoiden kanssa. Pythagoras oli isoisä, Kepler oli isä, ja Viktor poika. Jokainen otti kapulan käteensä edeltäjältään ja jatkoi eteenpäin. Ilmaisutavat ovat erilaiset, mutta perimmäinen ajatus on täsmälleen sama.

Jörg (Ingeborgin poika): Pythagoras ja Kepler olivat isälleni sankareita. He toivat harmoonisen tutkimuksen fysiikkaan ja astronomiaan. He johdattivat isäni hänen luontaisen nuotin lain luokse (Natural Tone Law / Natur-Ton-Gesetz), joka esitteli hyperboliset kartiot ja hyperbolisen spiraalin harmoonisen ilmentymänä evoluutiossa. Tästä johtuen PKS:n symboli on hyperbolinen spiraali.

Minä opin Viktor Schaubergerin ideoista lukemalla Olof Alexanderssonin kirjan, ja Callum Coatsin käännöksiä Viktorin kirjoituksista. Hänen viestinsä leviää nyt ihmisten keskuudessa.

Olof Alexandersson tuli tänne 1959. Hän oli ensimmäinen ulkopuolinen joka otti yhteyttä Walteriin. En tiedä täsmälleen mistä yhteys tuli. Hän kävi täällä kuusi tai seitsemän kertaa, ja he pitivät yhteyttä. Hän oli suurenmoinen apu meille, on yhäkin. Jokainen, joka luki hänen kirjansa sanoi,"Oi, mikä mies Viktor olikaan!" Olofilla ja Walterilla oli akateeminen suhde. Me olimme puolestaan ystäviä.

Callum Coats tuli ensimmäisen kerran Bad Ischliin vuoden Viktorin kuoleman jälkeen, äitinsä kanssa. Hänen äitinsä tunsi Richard St. Barbe Bakerin, ja hän tutustutti äidin Schaubergerin perheeseen. Muistan kun Callum tuli. Hän astui sisään PKS:n toimistoon, ja näki seiniin piirretyt spiraalit. Sillä hetkellä, suuri ovi avautui hänelle. Se oli elämänmullistava hetki. Muistikuva noista spiraaleista pysyi hänessä. Hän tuli myöhemmin takaisin ja työskenteli täällä.

Callum on hyvä, rakas ystäväni. Luulenpa että missä tahansa Viktor onkaan, hän on hyvin tyytyväinen Callumiin.

Jane Cobbald
Bad Ischl, Itävalta, kesäkuu 2004.
(c) Rouva Schauberger ja tekijä
(kuvista kiitos Susanne Prockille)

alkuperäinen versio: tässä / tässä

Suomennos: Esa Ruoho 2006